Joulujuhlaa

Vuosi on kulun niin pitkälle, että on taas aika hiljentyä muistelemaan kiitollisuudella erästä ihmiskunna historian merkittävintä tapahtumaa, Jumalan syntymää ihmiseksi Jeesuksessa Kristuksessa. On totta, ettei Jeesus mitä ilmeisimmin syntynyt jouluna, vaan jo syksyllä lehtimajajuhlan aikoihin, mutta en usko, että hän olisi  kovinkaan pahoillaan siitä, että me juhlimme sitä erityisesti näin vuoden synkimpään aikaan. Tärkeämpää, kuin se, milloin Jeesus syntyi on se, että Hän syntyi.

Jeesus tuli ensimäisellä kerralla meidän pelastuksemme tähden, etsimään sitä, mikä katosi alkulankeemuksen yöhön. Me olemme saaneet kokea joulun ihmeen jälkeen myös pääsiäsiriemun, syntimme on sovitettu ja iankaikkisuuselämä on tullut osaksemme.

Hiljentyessämme joulun viettoon, saamme Jeesuksen syntymän muiston lisäksi suunnata ajatuksemme tulevaan,  elävään toivoon siitä, että meidän Herramme Jeesus Kristus tulee takaisin. Kun hän tulee, niin hän ei tule enää meidän pelastuksemme tähden, vaan meidän vapauttamisemme tähden. Hän tulee kuninkaana, joka on lähtenyt noutamaan uskoviaan taivaalliseen joulujuhlaan, iankaikkiseen hääiloon. Me saamme nähdä hänet silloin sellaisena kuin hän on. Siinä on Joulun riemu, Kuningas tulee, rauhanruhtinas saapuu ja kokoaa kaikki omansa neljältä ilmansuunnalta yhteen riemuitsevaan joukkoon ylistämään Jeesusta Kristusta, omaa vapahtajaansa. Silloin iloitaan kuin sankarit saaliinjaolla.

Me saamme jakaa iloamme myös läheisillemme keikenlaisen hyvän muodossa. Tehkäämme se iloiten ja kiitollisina siitä, että olemme saaneet lahjan, joka ei menetä kauneuttaan koskaan, olemme saaneet vapahtajan. Osoittakaamme rakkauttamme toisillemme ja iloitkaamme sillä, nyt on juhlan aika.

SIUNATTUA JA RIEMUKASTA JOULUA, VAPAHTAJAMME JEESUKSEN KRISTUKSEN SYNTYMÄJUHLAA  AD 2011!

Avainsanat: , , , ,

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.