Arkisto tammikuu 2012

Mitä eroa on parannuksen teolla?

tammikuu 18, 2012

Otsikointi noudattaa vanhan, ainakin koululaisia kovasti naurattavan, puujalkavitsin logiikkaa. Eräs versio kyseisestä vitsistä on seuraava: Mitä eroa on krokotiililla? Vastaus: mitä vihreempi, sitä ui. Mitä eroa on parannuksen teolla, verrattuna mihin? No, anteeksipyyntöön tietenkin. Parannuksen teko ja anteeksipyyntö vaikuttavat huolimattomasti arvioiden lähes synonyymeiltä, kuitenkin on kyseisten käsitteiden välillä yhtä suuri ero, kuin yöllä ja päivällä.

Aikamme on ajautunut nykypsykologian avustamana arvostamaan anteeksipyytämistä. On totta, että se onkin monissa tilanteissa äärettömän arvokas tapa toimia ja tuo hyvää satoa mm ihmissuhteiden korjaantumisena. Raamattu ei kuitenkaan puhu juurikaan anteeksipyytämisestä. Osin ehkä siksi, ettei anteeksipyytämisellä ole loppujen lopuksi kovinkaan paljon iankaikkisuusvaikutusta. Sen sijaan että Raamattu puhuisi anteeksi pyytämisestä, se puhuu kyllä paljonkin anteeksiantamisesta ja parannuksen teosta. Anteeksiantamus vapauttaa ihmisen, sekä antajan että saajan, katkeruuden ja vihan kahleesta. Anteeksiantamattomuus sen sijaan lukitsee kantajansa vankityrmään, kunnes hän on maksanut kokonaan oman velkansa Ruhtinaalle, kuten vertaus armottomasta palvelijasta osoittaa.

Miksi Raamattu opettaa anteeksipyytämisen sijaan parannuksen tekoa? Ensinnäkin siksi, että on mahdollista pyytää anteeksi tekemättä parannusta, mutta mahdotonta tehdä parannusta pyytämättä anteeksi. Parannuksen teko, metanoia, tarkoittaa mielenmuutosta, jota Raamattu kuvaa osuvasti: joka tunnustaa syntinsä ja hylkää sen, sille tapahtuu laupeus.  Parannuksen teossa on kyse synnin hylkäämisestä, kun taas anteeksipyyntö jää usein välineeksi päästä läpi ihmissuhteiden ahtaista porteista. Me käytämme liian usein anteeksipyyntöä välineenä lopettaa keskustelu, mikä ilmenee mm siitä että olemme kerta toisensa jälkeen pyytämässä anteeksi samoja vanhoja syntejämme. Pyydämme ja saamme, poistumme paikalta ja lankeamme, uudelleen ja uudelleen samaan vanhaan rapakkoon, esimerkiksi pahan puhumiseen ja juoruamiseen, jotka ovat syntejä siinä kuin hengen riistokin.  Pesty sika rypee rapakossa ja koira palaa oksennukselleen, kuten Jeesus kuvasi ilmiötä.

Parannuksen teossa ei ole kyse pelkästään yksittäisen teon sovittamista, kuten anteeksipyynnössä, vaan pysyvästä mielen ja asenteen muutoksesta syntiä kohtaan. Ihminen luopuu synnistä elääkseen uutta ja Jumalalle mieluista, pyhää elämää. On totta, ettei meillä ole itsessämme voimaa voittaa syntiä ja siksi me tarvitsemmekin parannuksen tekoomme Jumalan armoa. Jeesus ei kuitenkaan kysynyt koskaan, että mitä sinä aiot tehdä ja millä aikataululla? Sen sijaan hän kysyy yhä uudestaan, mitä sinä haluat, että minä tekisin sinulle? Tahdotko sinä tulla terveeksi? Jeesus kysyy ihmisen tahtoa. Tahto ei ole sidoksissa kykyyn toteuttaa tahtomansa. Riittää kun meillä on tahto tehdä pesäero synteihimme, niin saamme kokea Jumalan voimaa, jonka Pyhä Henki tuo. Hengen työ luo aina vapautta ja tuohon vapauteen kuuluu myös vapaus synnin orjuudesta. Missä Herran Henki on siellä on vapaus ja siksi meillä ei ole mitään puolustusta synneillemme. Meille on tarjolla koko taivaan voima avuksemme, jos vain pyydämme sitä tunnustaen avuttomuutemme. Jumala rakastaa parannuksen tekijää, ihmistä, joka on väsynyt synteihinsä. Hän on sitoutunut itse puhdistamaan meidät kaikesta vääryydestä, jos vain pyydämme sitä.

Tunnustaminen tuo terveyden

Parannuksen teko on Jumalan meille tarjoama mahdollisuus. Sen kautta hänen valtava voimansa pääsee tekemään työtään meissä. Jumalan sana rohkaisee meitä luvaten, että jos me tunnustamme syntimme toisillemme, niin saamme kokea parantumista. Parantuminen ei ole tässäkään tapauksessa pelkästään hengellistä toipumista syntisairaudesta, vaan sisältää myös paranemisen ruumiillisista ja henkisistä vaivoista. Parannuksen teko tuo elämäämme Jumalan shalom-rauhan, joka on eheyttä, yltäkylläisyyttä, terveyttä ja hyvinvointia, siis kaikkea sitä hyvää, jota sydämemme ovat janonneet. Älkäämme tyytykö enää pelkkään anteeksipyyntöön, joka jättää meidät taistelemaan vanhojen kiusaajiemme kanssa vaan kääntykäämme, tehkäämme parannus ja uskokaamme evankeliumi, sillä Jumala on armahtanut ja rakastanut meitä antamalla oman poikansa lunnaiksi meidän edestämme. Meitä kutsutaan vapauteen ja siksi meidän tulee vihdoinkin ymmärtää, että mahdollisuus parannuksen tekoon on rakkaudella ojennettu lahja, eikä vaatimus.

Yhteydenottolomake lisätty sivustolle

tammikuu 5, 2012

Olen lisänyt sivustolle yhteydenottolomakkeen, joka löytyy kategoriasta Lisätiedot. Sinulla on mahdollisuus ottaa nyt yhteyttä myös muuten kuin pelkästään kommentti kenttää käyttäen. Voit ottaa minuun yhteyttä jos kaipaat esirukousta tai haluat esittää kysymyksen, jolle et löydä teksteistäni sopivaa, kommentoidaksesi sitä. Voit myös halutessasi ja kokiessasi Jumalan kehoitusta kustua minut puhujaksi omiin tilaisuuksiisi. Kaavakkeen käytölle ei siis ole mitään muita rajoituksia, kuin se, että viestien tulee olla asiallisia, sisältää  oikean ja toimivan sähköpostiosoitteen sekä tarvittaessa muut yhteystietosi.

Armonvuosi 2012 on alkanut!

tammikuu 1, 2012

Tänään on uuden vuoden ensimmäinen päivä. Edessämme aukeaa vuosi, joka on täynnä odotusta. Maailma pidättää hengitystään koettaessaan päästä selville, mitä Maya-kalenterin päättyminen tulevana joulukuuna tarkoittaa. Eletään maailmanlopun ja tuomiopäivän odotuksessa pelon vallatessa lisää alaa ihmissydämissä.

Olemme ajassa, jolloin Raamatun sanat käyvät toteen. Ihmiset menehtyvät pelätessään, mikä maanpiiriä kohtaa. Kuitenkin on armovuosi. On vuosi, jonka Herra on tehnyt. On pelastuksen vuosi. Kuka tahansa, joka turvaa Jeesuksen veriarmoon tänä vuonna, saa syntinsä anteeksi ja nimensä kirjoitetuksi elämänkirjaan. Aika, joka on edessämme on meille uskoville toivon aikaa, koska me tiedämme, että Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen paluu on aina lähempänä. On mahdollista, että näemme sen hetken jo tänä vuonna. Sekin on mahdollista, että saamme odottaa toivomme täyttymistä vielä vuosia. Emme tiedä, mutta sen tiedämme kuitenkin, että saamme elää odotusaikamme iloiten siitä, että meillä on Isä, jolla on hyvät ja huolehtivat ajatukset meitä, lapsiaan kohtaan. Hänen hyvyytensä ja uskollisuutensa kattaa koko elämän kirjon. Saamme luottaa siihen, että kun hän on antanut meille oman rakkaan poikansa, niin hän antaa meille myös kaiken muun, mitä tarvitsemme elämään ja jumalisuuteen.

Käykäämme siis uskalluksella ja luottavaisella ilolla kohti sitä, mikä on edessämme. Me tiedämme, että kun tämä alkanut vuosi kääntyy kerran päätökseensä, niin me olemme saaneet oppia tuntemaan Jeesusta vähän paremmin, kuin tunnemme hänet nyt. Saamme myös iloita siitä, että vaikka Hänen ruumiillinen tulemuksensa viipyisikin, niin hän on Henkensä kautta kanssamme joka päivä aina ajan loppuun. Hän kanssamme tänään, huomenna ja joka päivä. Iloitkaamme siitä, sillä se on ihme! Jumala, maailmankaikkeuden luoja ja lunastaja haluaa viettää alkaneen vuoden henkilökohtaisesti meidän jokaisen kanssa. Hän haluaa olla seuralaisemme kaikessa, mitä alkanut vuosi pitää sisällään. Hallelujaa!

SIUNATKOON MEITÄ KAIKKIA PYHÄ KOLMIYHTEINEN JUMALA, ISÄ, POIKA JA PYHÄ HENKI!


Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.