Tänään on uuden vuoden ensimmäinen päivä. Edessämme aukeaa vuosi, joka on täynnä odotusta. Maailma pidättää hengitystään koettaessaan päästä selville, mitä Maya-kalenterin päättyminen tulevana joulukuuna tarkoittaa. Eletään maailmanlopun ja tuomiopäivän odotuksessa pelon vallatessa lisää alaa ihmissydämissä.
Olemme ajassa, jolloin Raamatun sanat käyvät toteen. Ihmiset menehtyvät pelätessään, mikä maanpiiriä kohtaa. Kuitenkin on armovuosi. On vuosi, jonka Herra on tehnyt. On pelastuksen vuosi. Kuka tahansa, joka turvaa Jeesuksen veriarmoon tänä vuonna, saa syntinsä anteeksi ja nimensä kirjoitetuksi elämänkirjaan. Aika, joka on edessämme on meille uskoville toivon aikaa, koska me tiedämme, että Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen paluu on aina lähempänä. On mahdollista, että näemme sen hetken jo tänä vuonna. Sekin on mahdollista, että saamme odottaa toivomme täyttymistä vielä vuosia. Emme tiedä, mutta sen tiedämme kuitenkin, että saamme elää odotusaikamme iloiten siitä, että meillä on Isä, jolla on hyvät ja huolehtivat ajatukset meitä, lapsiaan kohtaan. Hänen hyvyytensä ja uskollisuutensa kattaa koko elämän kirjon. Saamme luottaa siihen, että kun hän on antanut meille oman rakkaan poikansa, niin hän antaa meille myös kaiken muun, mitä tarvitsemme elämään ja jumalisuuteen.
Käykäämme siis uskalluksella ja luottavaisella ilolla kohti sitä, mikä on edessämme. Me tiedämme, että kun tämä alkanut vuosi kääntyy kerran päätökseensä, niin me olemme saaneet oppia tuntemaan Jeesusta vähän paremmin, kuin tunnemme hänet nyt. Saamme myös iloita siitä, että vaikka Hänen ruumiillinen tulemuksensa viipyisikin, niin hän on Henkensä kautta kanssamme joka päivä aina ajan loppuun. Hän kanssamme tänään, huomenna ja joka päivä. Iloitkaamme siitä, sillä se on ihme! Jumala, maailmankaikkeuden luoja ja lunastaja haluaa viettää alkaneen vuoden henkilökohtaisesti meidän jokaisen kanssa. Hän haluaa olla seuralaisemme kaikessa, mitä alkanut vuosi pitää sisällään. Hallelujaa!
SIUNATKOON MEITÄ KAIKKIA PYHÄ KOLMIYHTEINEN JUMALA, ISÄ, POIKA JA PYHÄ HENKI!
Avainsanat: Herran tulemus, Jumalan läsnäolo, siunaus, UUsi vuosi 2012