Olen hiljaa ja katselen sinua. Ääneti kosketan kättäsi. Tiedän, ettet ole siinä. Olet poissa. Ikuisuus on murtautunut huoneeseen. Muistot ja tunteet nousevat pintaan. Naurattaa hetkellisesti muistaessani kujeilevan katseesi, kun heilautit kättäsi. Katson uudelleen. Lepäät siinä vahanuken lailla, rauhassa, kuin odottaen, että joku vetää lakanasi sivuun ja kutsuu kahville.
Kiitos Pentti, kiitos elämästäsi, joka kosketti minuakin. Olethan lasteni isoisä. Niin, olet ei olit, sillä sinä elät, vaikka et olekaan enään kanssamme. Olet siellä, missä vanhurskas saa levon ja näkee sitä, mitä uskoen odotti täällä. Olet Jeesuksen läsnäolossa odottaen kutsua joka tulee viimeisenä päivänä. Olet siellä riemuitsevassa seurakunnassa. Minä kaipaan sinua. Kaipaan keskustelujamme joissa oli läsnä taivasikävä ja -toivo. Odotan päivittäin tuttua hahmoasi kotimme ovella, pipo päässä, ryhti vähän kumarassa, silmässä pilkettä ja iloa uudesta Audista. Kiitos Pentti, että sain kulkea hetken samaan suuntaan ja tuntea sinut. Kiitos Pentti ja hyvää matkaa, kunnes jälleen kohdataan.
Appeni Pentti 31.7.1934 – 9.3.2010
