Karismaattisuus osa 6

Hengen vapaus

Oletko koskaan osallistunut kokoukseen, jossa olet ihmetellyt hetken kuluttua, mistäköhän tässä on kysymys. Jopa uskova voi löytää joskus itsensä kyselemästä, mistä sitä tietää varmasti, onko kokouksessa Pyhä Henki läsnä? Onneksemme Raamatusta löytyy hengellinen lakmustesti, joka selvittää hetkessä onko tilaisuus, jossa olet, sellainen, että Herrakin on siellä.

Kyseinen testi löytyy toisen Korinttilaiskirjeen luvusta 3. Kyseessä on jakeet, jotka antavat uskovalle avaimen koetella erilaisia tilaisuuksia ja ilmiöitä, myös oman puseronsa sisällä. Avain on vapaus. Missä Herran Henki on, siellä on vapaus. Siellä taas, missä vallitsee ahdistus, orjuus, rajoittuneisuus, kontrolli tai ihmisten asettamat oudot vaatimukset, on kyse Herran läsnäolon puutteesta. Herran Henki ei ole siellä. Ei ole, vaikka mitenkä vakuuteltaisiin.

Kyse on Raamatullisesta periaatteesta, josta ei ole poikkeuksia. Herra tekee vain yhdenlaista työtä. Hän ei aja uskovia eri paikoissa eri tiloihin siten, että jossain syntyisi vapautta ja keskinäistä rakkautta, kun taas toisaalla lopputuloksena olisi ahdistusta, masennusta ja sidonnaisuutta. Ilo, ei murhe, Herrassa on meidän väkevyytemme (Neh. 8.)

Pyhän Hengen läsnäolon tuntomerkkejä ovat vapaus ja muutos. Mikäli haluamme kokea Jumalan lasten vapautta, ei meillä ole muuta vaihtoehtoa, kuin opetella vaeltamaan valkeudessa. Valossa vaeltaminen vie meidät ulos mukavuusvyöhykkeeltämme, missä lihamme saa käyttää aina tarvittaessa veto oikeuttaan kaikkiin Jumalan Hengen orastaviin ehdotuksiin. Hengessä vaeltaminen on aktiivista toimintaa. Se on Jumalan äänen tietoista kuuntelemista ja Hänen ilmoitetun tahtonsa tekemistä. Vapaus löytyy vain kuuliaisuuden kautta. Kuuliaisuus johtaa vapauteen synnin, perkeleen ja kuoleman vallasta. Vapaudumme synnin tekemisen pakosta, elämään armosta ja lepäämään Jumalan rakkaudessa. Vieläpä saamme iloksemme toimitella niitä ennalta valmistettuja tekoja, joita Jumala on aivoitellut osaksemme hyvyydessään. Edellä valmistetut teot tuottavat edellä valmistettuja lopputuloksia, eivätkä minkään muunkaltaiset edes kelpaa Herrallemme. Teot, joita ei ole tehty Hengen johdossa, edeltä valmistettuina, ovat lihan puuhastelua hurskaudestaan riippumatta.

Samat periaatteet koskevat niin Herran seurakuntaa kuin yksilöuskovaakin. Mikäli seurakunta elää ehyesti Hengen johdossa, sen kokoontumisissa on vapauden, rakkauden, armon ja pyhyyden ilmapiiri. Terve seurakunta etsii kaikessa toiminnassaan Herransa tahtoa ja tekee sen iloiten. Silloin armolahjojen luonne, rakastamisen konkreettisina työkaluina, avautuu ja niihin liittyvä epäterve kilpailu tai kateus katoavat. Elämästä tulee nautittavaa ja Jeesus rakkaaksi.

Uskovan parhaimmat nautintoaineet ovat: vanhurskaus, rauha ja ilo, Pyhässä Hengessä, ne ovat kaikki tarjolla meille, vapauden lapsille.

Karismaattisuus osa 5

Seurakunnan kokous 1

Minkälainen on Jumalan mieleinen seurakunnan kokous? Onko se sellainen, jossa saa jännittää suoriutumistaan. Osaanko seistä oikeassa kohdassa ja huutaa vuoropuhelun aamenet oikein. Vai onko se sittenkin jotain, mikä tapahtuu kädet ylhäällä, silmät suljettuna hurmoksessa? Kummastakin tapauksesta jää jäljelle lähinnä tunnekokemus. Rakentuiko kuitenkaan mitään?

Raamatussa on joitakin johtolankoja Jumalan mieleiseen seurakunnankokoukseen. Paavali ohjeistaa Korintin seurakuntaa kirjeessään ( 1 Kor. 14:26) siitä, minkälaisia kokousten tulisi olla. Yhteen tultaessa, jokaisella tulisi olla jotain tuotavaa. Jokaisella pitäisi olla sydämessään palavana sana, laulu, profetia, tai muu Pyhän Hengen innoittama lahja uskoville. Tämä siksi, jotta seurakunta rakentuisi, kuten Herra tahtoo. Uskovat eivät tulleet hiljaa takapenkkiin, siihen tolpan viereen, vaivautumaan toistensa läsnäolosta papin suorittaessa osuuttaan alttarin tietämillä. Ei, he olivat täynnä Pyhän Hengen luomaa paloa ja intoa päästä jakamaan toisilleen jotain Herran hyvyydestä. Tämä ilmeni joskus taitamattomuutena ja jopa sekasortoisuutena kokouksissa. Kun Paavali ohjeisti seurakuntaa, hän ei käskenyt lopettamaan vauhkoomista ja viettämään arvokkaasti jumalanpalvelusta. Sen sijaan hän korosti, että kaiken on tapahduttava järjestyksessä.

Paavali ei siis lähettänyt heille kopiota missale efeoensiksestä ja kehottanut toimimaan sen sisältämän liturgisen kaavan mukaan. Sen sijaan hän rohkaisi heitä tavoittelemaan, jopa aikaisempaa enemmän, armolahjoja seurakunnan rakentamiseksi. Paavali korostaa, että seurakunta on dynaamista, yliluonnollista Pyhän Hengen elämää elävä yhteisö, jossa jokainen on elävä jäsen palvellen toisiaan. Kukin vuorollaan, oman lahjansa mukaisesti.

Jumalan seurakunta ei ole hengellinen versio luokkahuoneesta, jossa yksi puhuu ja toiset haukottelevat. Me olemme kaikki Jumalan pappeja, kuten Raamattu opettaa, emmekä saa siksi passivoitua maitoruualla ylläpidettäviksi, hengellisiksi invalideiksi. Jumala kutsuu jokaisen eläväksi jäseneksi omaan seurakuntaruumiiseensa.

Unohdamme usein, ettei Korintin seurakunnalla ollut Uutta Testamenttia. Heillä ei ollut edes Korinttilaiskirjettä ohjeenaan. Se kirjoitettiin heille vasta kun ongelmat olivat jo syntyneet. Seurakunnan elämä Pyhässä Hengessä on sellaista, että se on suunniteltu toimimaan koko täyteydessään sielläkin, missä ei edes ole  käytettävissä kirjoituksia, saati valmiiksi laadittuja käsikirjoja ja kaavoja. Alkuseurakunta ei ollut alkeellinen. Ei, se oli elävä, dynaaminen ja voimakkaasti kasvava yhteisö, jonka elämää leimasi yliluonnollinen Jumalan läsnäolo ja ohjaus. He joutuivat turvautumaan Pyhän Hengen johtoon ja luottamaan Jumalan hyvyyteen. He saivat myös palkkansa, sairaita parannettiin, kuolleita herätettiin ja mikä tärkeintä evankeliumi levisi maan ääriin ilman inhimillisiä ponnisteluja ja monivuotisia hankesuunnitelmia.

Meille riittänee toimintasuunnitelma ja talousarviovarat? Vai olisiko sittenkin niin, että meidän tulisi tehdä asioita Jumalan tavalla, jotta saisimme kokea Jumalan siunausta ja läsnäoloa? Riippuvuus Jeesuksesta ja Pyhän Hengen johdosta on ainoa riippuvuus, jota voin suositella.

Karismaattisuus osa 4

Mihin armoahjoja tarvitaan?

Olen törmännyt joskus kysymykseen, mihin armolahjoja tarvitaan? Useimmiten kysyjä perustelee kysymystään sillä, että meillä on hyvin toimivat jumalanpalvelukset, joissa meitä hoidetaan erilaisilla armovälineillä. Meillä on kaikki, mitä tarvitaan pelastukseen. Kaiken päälle vaikuttaa siltä, että missä ikinä armolahjoihin kiinnitetään huomiota ja niitä aletaan rukoilla, syntyy enemmän tai vähemmän epäjärjestystä. Jumalahan on järjestyksen Jumala, eikä sekasortoinen seurakuntakokous voi olla silloin Pyhän Hengen johdossa.

Keskusteltuani kysyjien kanssa, olen tullut käsitykseen, että Pyhä Henki on heille jollain tavalla vieras. Tarkoitan henkilökohtaisen kokemuksen tasolla. He arastelevat Hengen varaan heittäytymistä, koska se näyttää johtavan elämänhallinnan menettämiseen. Meillä ihmisillä on luontainen taipumus kammoksua Pyhän Hengen suvereenia hallintavaltaa, erityisesti silloin, kun emme omaa vielä kokemusta Hengen johdossa elämisestä. Kyse on lihan kuolinkamppailusta sodassa Henkeä vastaan. Liha haluaa, uskonnolliseen kaapuun pukeutuneena, selviytyä Hengen haasteesta hengissä. Liha vastustaa Hengen hallintavaltaa, koska se johtaa aina lihan kuolemaan päivittäisen ristinottamisen kautta. En tarkoita tällä, että ihminen edes tiedostaisi vastustavansa Kaikkivaltiasta, todennäköisesti hän kokee lähinnä huolestuneensa uskonsa raittiudesta.

Mihin armolahjoja sitten tarvitaan aikana, jolloin meillä on hyvin toimiva jumalanpalvelus järjestelmä, lähetyspiirit, raamattupiirit ynnä muut hengelliset härpäkkeet? Tosiasiassa me tarvitsemme niitä aivan samaan tarkoitukseen, kuin alkuseurakunnan aikanakin. Me tarvitsemme niitä seurakunnan rakentamiseen. Ulkoiseen ja sisäiseen. Ulkoisella tarkoitan evankeliointia ja sisäisellä seurakunnassa tapahtuvaa rakkauden palvelua. Meidän on hyväksyttävä, ettei liha hyödytä mitään näissä taivasten valtakunnan asioissa. Koska asia on näin, me tarvitsemme Hengen johtoa ja hengelliset työkalut voidaksemme viedä millään tavalla pelastussanomaa eteenpäin. Ilman armolahjoja seurakunta surkastuu perinnekerhoksi tai uskonnolliseksi palvelulaitokseksi. Armolahjat ovat niitä kanavia, joiden kautta Jumalan hoitava rakkaus tulee todeksi yksittäisen uskovan elämässä. Jumalan tahto on, että me lapset saisimme kokea elämässämme Jumalan rakkautta konkreettisena todellisuutena, jo täällä ajassa.

Rukoilkaamme rakkautta ja armolahjoja, joita Paavali kehottaa meitä suorastaan tavoittelemaan. Joka haluaa rakastaa ja palvella tarvitsee armolahjoja, koska sekä rakkautemme että palvelumme tulee olla lähtöisin ylhäältä, Jumalan taivaasta. Se, mikä lähtee meistä itsestämme on tuomion alaista, vaikka se olisi kuinka kaunista. Me tarvitsemme armolahjoja voidaksemme olla pelastuksen yhteisö, Kristuksen ruumis, joka elää Päänsä lahjoittamaa yliluonnollista elämää luonnollisen keskellä, Pyhän Hengen voimassa.

Muuten, mitä tulee järjestykseen seurakunnan kokouksessa, se on aina silloin hyvä, kun se on Pyhän Hengen aikaansaamaa. Riippumatta miltä se meistä näyttää.

Karismaattisuus osa 3

Karismaatikko vai ei?

On mielenkiintoista, miten kristittyjen joukot ovat jakautuneet karismaattisiin ja perinteisiin, ei karismaattisiin uskoviin. Raja kulkee usein kirkkokunnan tai herätysliikkeen linjojen mukaan. Juuri se, että raja noudattaa niin tarkkaan liikkeiden rajoja osoittaa, että niiden lähde on muualla kuin Jumalan sanassa.

On mahdottomuus, että Pyhä Henki, joka on johdattaja totuuteen johdattaisi meitä niin monenlaisiin eri totuuksiin näin perustavassa asiassa. Raamatun mukaan jokainen uskova on karismaattinen, piti tämä itseään sellaisena sitten tai ei. Paavali kirjoittaa Roomalaiskirjeen 6: 23. että Jumalan armolahja, eli karisma, meille on iankaikkinen elämä Jeesuksessa Kristuksessa meidän Herrassamme. Pelastus on armolahja. Pelastunut on siten karismaattinen, hän on saanut kaiken edellytyksenä olevan perusarmolahjan. Tuon armolahjan lisäksi Pyhä Henki jakaa lahjansa meille kuten hän tahtoo. Tämä ei suinkaan tarkoita, ettei hän tahtoisi kuin joillekin harvoille, ansioituneille ja hyville kristityille. Kyse on siitä, ettemme pääse itse valitsemaan armolahjojen tarjoilupöydältä mieleisiämme. Me olisimme kuin hyeenat, ryntäisimme kaikki omimaan profetian, terveeksi tekemisen tai tiedonsanat ja pölyn laskiessa jäljellä olisi vain epämääräinen sotku. Siivottomuuden joukosta löytäisimme lopulta jalkoihin sotkettuina muun muassa antamisen, avustamisen ja rohkaisemisen , jotka ovat kaikki myös armolahjoja, mutta eivät sieltä tavoitelluimmasta päästä. Kuitenkin on seurakunta, joka elää ilman rohkaisua tai avustamista kuin rampa ja raajarikko mies. Kenenkään ei olisi hyvä olla.

En ole eläissäni tavannut ihmistä, joka rukoilisi itselleen antamisen armolahjaa. En ole kuullut kenenkään huokaavan, miten olisi niin tavattoman mieluista antaa omastaan, mutta kun ei pysty. Ei pysty ei, tekee pahaa. Me emme rukoile siten. Siksi armolahjojen jakaminen on Pyhän Hengen suvereeni työ. Hän kykenee pitämään huolta seurakunnan tasapainosta eri armolahjojen suhteen. Armolahjan esiintyy aina yhdessä Hengen hedelmän kanssa. Tuntuisi käsittämättömältä, mikäli Pyhä Henki saisi aikaan kypsän armolahjan, mutta ei onnistuisi saman ihmisen kohdalla Hengen hedelmän tuottamisessa. Paavali määrittelee 1. Korinttolaiskirjeen 13. luvussa aidon armolahjan tuntomerkin. Ehdottoman ja erehtymättömän. Kyseessä on rakkaus. Jos armolahja toimii ilman rakkautta, se on kotoisin muualta kuin Jumalan taivaasta.

On epätervettä asettaa Hengen hedelmä ja armolahjat vastakkain. Raamatun mukaan ne kuuluvat erottamattomasti yhteen. Tuntuisi käsittämättömältä, että Pyhä Henki loisi meissä Hengen hedelmänä rakkautta, joka jäisi toimettomaksi. Ei, hedelmistä puut tunnetaan, hedelmistä, ei puheista. Hedelmänä on rakkauden aikaansaama toiminta joka kanavoituu armolahjojen kautta seurakunnan rakentamiseksi.

Karismaton ihminen ei ole kristitty.

Karismaattisuus osa2

Eksymisen sietämätön helppous

Jeesus varoitti saddukeuksia Matteuksen 22. luvussa seuraavasti: ” Te eksytte, koska ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa”. Jeesus osoitti sanansa saddukeuksille, jotka olivat aikansa sosiaalisen evankeliumin esitaistelijoita. Saddukeuksilta puuttui uskosta kokonaan iankaikkisuusnäkökulma. Jeesuksen sanat olisi helppo ohittaa aikansa eläneiden saddukeusten muistolauseeksi, mutta ne vaativat huomiota, koska ne ovat Raamatussa. Ja koska ne ovat Raamatussa, joudumme vastakkain niiden sisältämän opetuksen kanssa koskien eksymisen sietämätöntä helppoutta. Me eksymme, mikäli emme tunne kirjoituksia ja Jumalan voimaa.

Jeesuksen sanojen valitettava puoli kohdistuu niihin, jotka kuvittelevat, että Jumalan voiman huomioimaton kirjoitusten tutkinta vie pelastukseen. He eksyvät yhtä varmasti kuin sanasta irtautuneet karismaaniset henkipallot, jotka elävät pelkästä voimasta. Ei auta, vaikka miten saarnaisi hurmahenkisyyttä vastaan kun on itse yhtä eksyksissä ja todellisuudessa hengellinen kelohonka.

Totuus on toisaalla. Se ei ole puolivälissä. Se ei löydy ydistämällä kirjallista kuivuutta kohtuulliseen annokseen hengellistä heliumia. Totuus astuu kokonaan ulos akselilta kirjanoppineisuus-karismaanisuus. Raitis karismaattisuus, eksymätön kristillisyys, on aina uskoa, jossa yhtyvät maksimaalinen sanan tuntemus maksimaaliseen Jumalan voiman kokemiseen. Sana ja Henki luovat yhdessä eksymättömän mielen. Meidät kutsutaan kasvuun Jumalan Pojan yhteydessä. Vasta kun olemme päässeet hengelliseen aikuisuuteen olemme saavuttaneet vakauden, jota eivät erilaiset opetusten tuulet kykene horjuttamaan. Paavali puhuu tästä Efesolaiskirjeessä.

Kaikissa tapauksissa, joissa Jeesus varoittaa eksymisestä ja eksyttäjistä eksymyksen syy on jompi kumpi tai molemmat yhdessä, kirjoitusten ja Jumalan voiman tuntemisen puute. Vain Jumalan Henki, hän joka on annettu meille johdattajaksi kaikkeen totuuteen voi varjella meidät eksymiseltä. Jos asia jää ihmisten vastuulle, on se sama kuin se ei olisi kenenkään vastuulla ja lopputulos on kuin neuvostokommunistisen utopian lopputulema, kaikki hajalla.

Onneksi meille on kuitenkin tarjolla kaikki, mitä tarvitsemme elämiseen, pelastukseen ja raittiiseen uskoon. Se kaikki lahjoitetaan meille Jeesuksen Kristuksen tuntemisen kautta. Jeesuksen Kristuksen tunteminen tulee meille Pyhän Hengen karismaattisen työn kautta. Kun elämässämme on Sana ja Hengen voima, avautuu meille koettavaksi huikaisevan upea elämä uuden luomuksen todellisuudessa ja Jeesus Kristus tulee meille rakkaaksi. Sana rististä on meille tänäkin päivänä Jumalan voima pelastukseen.

Karismaattisuus osa 1

Raitista kristillisyyttä

Mitä on raitis kristillisyys? Käsite tulee vastaan aika-ajoin. Useimmiten sitä käytetään yhteyksissä, joka viittaa vakaaseen ja vakiintuneeseen korkeakirkolliseen luterilaisuuteen. Raittiiksi kristillisyydeksi mielletään helposti hurmahenkisyydestä vapaa hillitty uskonnollisuus, joka on linjassa isiemme uskon kanssa. Raittius syntyy siis siitä, että mitään ei tapahdu, mikään ei tunnu missään, eikä vaikuta mitään. Näin ei kuitenkaan ole Raamatussa.

Raitis kristillisyys on aina karismaattista. Tästä ei suinkaan seuraa, että kaikki karismaattisuus olisi aina raitista. Kristillisyys on karismaattista, koska se on Jumalan Hengen synnyttämää iankaikkisuus elämää joka on lahjoitettu meille armosta. Me olemme tekemisissä Pyhän Hengen todellisuuden kanssa. Mikäli uskon käsityksemme on antikarismaattinen, olemme jollain tavalla vinoutuneessa ja epäraittiissa uskossa ja meillä on vääristynyt Jumalan kuva. Meidän tulee ymmärtää, että  olemme tekemisissä kolmiyhteisen Jumalan kanssa, jonka toiminta tapahtuu Pyhän Hengen kautta. Pyhä Henki käyttää siis koko kolmiyhteisen Jumalan auktoriteettia maanpäällä. Isä on valtaistuimellaan. Poika on Jumalan sanan todistuksen mukaan Isän oikealla puolella. Meidän kanssamme täällä maanpäällä on kolmas persoona, Pyhä Henki, joka käyttää Isän ja Pojan auktoriteettia kirkastaakseen meille Kristuksen ja johdattaakseen meidät kaikkeen totuuteen. Pyhän Hengen toiminnan latistaminen esimerkiksi suhtautumalla nurjamielisesti armolahjoihin on tosiasiallisesti kapinaa Jumalaa vastaan. Me emme voi ottaa Raamatun kokonaisuudesta osia ja leikata muita pois. Saman Hengen jonka tehtävänä on synnyttää ihminen uudesti ylhäältä on tarkoitus jakaa Hengen lahjat seurakunnalle kuten Hän tahtoo. Pyhä Henki, joka vaikuttaa sanassa ja sakramenteissa on sama henki, joka tuo esiin hengen hedelmän ja on annettu meille johdattajaksi ja rinnalla kulkijaksi.

Mikäli kiellämme armolahjojen todellisuuden astumme liukkaalle ja pimeälle pinnalle. Me emme menetä ainoastaan rauhattomuutta aiheuttavaa profetiaa, vaan myös vakautta luovan ja kasvua tukevan opettamisen, puhumattakaan antamisesta, avustamisesta ja rohkaisemisesta, jotka ovat kaikki samalla tavalla armolahjoja kuin tiedon sanat, terveeksi tekeminen tai kielillä puhuminenkin. Emme voi valita listasta mieleisiämme hyläten muut. Yrityskin on järjetön. Aivan kuin kuvittelisimme Jumalan siunaavan kapinan. Seurakunta on yliluonnollinen karismaattinen yhteisö, jonka Pyhä Henki luo valmistaakseen Jeesukselle Kristukselle morsiamen, eikä mikään muu. Se ei ole perinneyhteisö, ei viranomaisorganisaatio, ei harraste kerho, vaan yliluonnollinen todellisuus luonnollisen keskellä.

Seurakuntaa johtaa Jumalan Henki, ei kirkolliskokous.