Jumalan sana hämmentää, se vaikuttaa ristiriitaiselta ja paikoitellen pitkävetiseltä. No ainakin ne sukuluettelot. Nykyisin törmää yhä useammin Raamattua koskien mielipiteisiin, joissa halutaan kyseenalaistaa kirjoitetun Jumalan sanan auktoriteetti ja oikeellisuus. Väitetään, että sana on ristiriitaista ja paikkaansa pitämätöntä ja joka tapauksessa nykytiedon valossa virheellistä. Onko todella näin?
Olen huomannut joskus omituisen ilmiön, nimittäin useimmiten ne, jotka kritisoivat Raamattua eniten, lukevat sitä vähiten. Ihmiset, jotka eivät ole koskaan lukeneet Raamattua nimittelevät sitä satukirjaksi. Ihmettelen, mistä tulee se ylimielinen kompetenssi, joka katsoo voivansa arvioida tai jopa tuomita tekstiä, jota ei lainkaan edes tunne. Itse en lähtisi ottamaan kantaa siihen, miten hyvin Taikahuilun esitys kansallisoopperassamme onnistuu, koska en ymmärrä oopperasta mitään. Mielestäni se olisi älyllinen itsemurha, eli puhtaaksiviljeltyä idiotismia, jota pyrin välttämään.
Raamatun ymmärtämiseksi sitä on ensinnäkin luettava, säännöllisesti, laajasti ja pyrkien ymmärtämään sitä sen omien reunaehtojen puitteissa. Sanan todellisuus avautuu toiminnan kautta. On uskaltauduttava toimimaan sen mukaan, mitä sanassa lukee. Senkaltainen sanan tutkiminen, joka tyytyy tiedolliseen hallintaan, jää tasolle, jolla sanaa on todellisuudessa mahdotonta ymmärtää. Jumalan sanan avautuminen ei ole pelkästään tiedollisen omaksumisen asia, vaan prosessi. Jumalan Pyhä Henki avaa sitä siinä määrin kuin me olemme valmiita ottamaan vastaan, toimiaksemme sen mukaan. Jeesus lupaa meille jopa tuotetakuun sanoessaan, että jos joku haluaa tehdä Jumalan tahdon, niin hän tulee tietämään, onko tämä oppi Jumalasta. Sanan tekijät löytävät totuuden.
Raamatun syvällinen ymmärtäminen on mahdollista vain Pyhän Hengen johdossa, ei muuten. Mitkään maailman kommentaarit eivät voi korvata Pyhän Hengen läsnäoloa. Meidän tulee ymmärtää, että voidaksemme kokea Hengen johtoa myös lukiessamme Jumalan sanaa, meidän tulee suostua oppilaan paikalle. Opettajan rooli kuuluu Jumalan Hengelle, ei yhdellekään ihmiselle. Jumala voi toki käyttää ja käyttääkin ihmisiä meidän opettamisessamme, mutta silloinkin kyse on Pyhän Hengen johdossa tapahtuvasta opettamisesta, armolahjan kautta. Emme saa tehdä itsellemme ihmisistä oppi-isiä.
Ilman Pyhän Hengen työtä, me voimme ymmärtää evankeliumin kirkkaudesta suurin piirtein yhtä paljon kuin häkkikana YK:n ihmisoikeuksien julistuksesta. Sanat kuvaavat maailmaa ja todellisuutta, joka on meidän todellisuutemme tavoittamattomissa. Me elämme luonnostamme lihallista ja maallista elämää, kun taas evankeliumin todellisuus ja maailma on hengellinen, jota luonnollinen ihminen ei kykene ymmärtämään, kuten Paavali toteaa.
Sana on kohdattava kunnioittaen, rukouksen hengessä. Silloin Pyhä Henki ilmestyy opettajaksi kaikkeen totuuteen. Hän tulee ja oppitunnit alkavat. Sana alkaa aueta ja eteen avautuu todellisuus, jonka kauneus salpaa hengen. Se on maisema täynnä rakkautta ja Jumalan hyvyyttä. Se on maisema, jota katsellessaan huomaa huokaavansa Jeesukselle ihastuneena kuin Tuomas aikanaan: minun mestarini ja minun Jumalani … minun Jumalani, pelastukseni Jumala …on ikuinen rakkaus.
