Uskovainen vai opetuslapsi? osa 4

Ristin ottaminen osa 2

Risti, jonka tehtävänä on murta lihan valta, on siis otettava vapaaehtoisesti. Jeesus itse sanoi, että jos joku haluaa olla hänen opetuslapsensa, ottakoon ristinsä ja seuratkoon häntä. Se, joka ei tahdo ottaa ristiä ei voi olla opetuslapsi. Kun Pyhä Henki aloittaa työnsä uskovassa uudistaakseen tämän Jeesuksen kaltaisuuteen on ensimmäinen vaihe synnintunnon todellinen herääminen. Kyseessä ei ole se synnintunto, joka ajaa kääntymättömän etsimään sovitusta Jumalansa kanssa. Kyseessä on Pyhän Hengen työ, jonka kautta hän osoittaa synnin todeksi meidän päivittäisessä vaelluksessamme, jo ennen kuin me lankeamme. Ensin mainittu synnintunto on lain vaikuttamaa kauhistumista Jumalan vanhurskaan vihan edessä. Synnintunto, josta puhumme on Hengen vaikuttamaa ja sen tarkoitus on ohjata vaellustamme varoittaen ja osoittaen meille miten riippuvaisia me olemme Jumalan armosta. Aidon Hengen vaikuttaman synnintunnon seurauksena syntyy sydän, joka on juurtunnut armoon kohdattuaan Jumalan valtavan rakkauden. Lue loppuun

Uskovainen vai opetuslapsi osa 3

Ristin ottaminen osa 1

Opetuslapsen ja uskovaisen ero tulee ilmi ristin ottamisen hetkessä. Risti odottaa ottamistaan jokaisen uskovaksi tulleen tiellä. On valittava, annanko itseni yhdenkaltaiseen kuolemaan Jeesuksen Kristuksen kanssa vai jatkanko elämää, joka keskittyy oman lihan himojen tyydyttämiseen. Opetuslapsen elämä on ristiinnaulittua elämää.  Ristin ottaminen on enemmän kuin vain rippiristi kaulassa ja osallistumista satunnaiseen seurakunnalliseen toimintaan. Edes oikeassa äänilajissa huudettu hallelujaa ei vielä ole osoitus ristiinnaulitusta elämästä.

Opetuslapsen elämässä vaikuttaa kaksi ristiä. Jeesuksen Kristuksen risti, joka tuotti meille sovituksen kaikista synneistämme ja avasi meille tien Isän Jumalan yhteyteen hänen rakkaina, armahdettuina lapsinaan. Jeesuksen ristin lisäksi elämässämme vaikuttaa risti, joka on otettava päivittäin itse henkilökohtaisesti Lue loppuun