Siunauksen saaminen ja säilyttäminen

Siunausta, siunausta toivottelevat uskovat toisilleen, erityisesti kun on tullut aika ottaa takki, kerätä tavarat ja lähteä. Siunausten toivotukset ovat niin tavallisia, ettemme todennäköisesti kiinnitä niihin edes enää kunnolla huomiota. Sana on korvannut arkikielessämme sanan näkemiin tai ainakin niitä käytetään usein synonyyminkaltaisesti. Siunausta, tai modernimmin siukkista, toivottelen usein minäkin, erotessani ystävistäni ja lähtiessäni yön pimeyteen, päättyneen seurakunnan kokouksen, lämmöstä ja valosta. Se on niin helppoa, mutta mistä tässä on oikeastaan kyse? Mitä on siunaus ja miten se oikeasti saadaan?

Raamatun tekstien pohjalta olen tullut käsitykseen, että siunaus liittyy jollain tavalla Jumalan mielisuosioon. Siunattu uskova saa paistatella päiväänsä Jumalan hyvyyden ja rakkauden polttopisteessä. Siinä, missä isä ihastelee lastaan on siunauksen virta avoimena.

Siunaus ei ole todellisuudessa lainkaan niin epämääräinen asia, kuin usein tuntuu. Siunauksen periaate löytyy Raamatusta. Se on määritelty tarkasti, ilman tulkinnan varaa.

5 Moos. 28: 1-2: ”Jos kuulet Herran, sinun Jumalasi, ääntä ja pidät tarkoin kaikki hänen käskynsä, jotka minä tänä päivänä sinulle annan, niin Herra, sinun Jumalasi, asettaa sinut korkeammaksi kaikkia kansoja maan päällä. Ja kaikki nämä siunaukset tulevat sinun osaksesi ja saavuttavat sinut, jos kuulet Herran, sinun Jumalasi, ääntä.

Siunaus tulee sen kautta, että me kuulemme tarkoin Jumalan puhetta ja teemme sen mukaan, mitä kuulemme. Kuuliaisuus tuo siunauksen. Ehdoton kuuliaisuus. On muistettava, että osittaista kuuliaisuutta ei ole olemassakaan, koska 98% kuuliaisuus on todellisuudessa 100%:sta kapinaa. Kuuliaisuus on rakastavan sydämen tuote ja asenne. Jos meillä on sydämissämme Jumalan Hengen aikaan saama rakkaus Kristukseen ja lähimmäisiimme, ilmenee se ennen kaikkea syvänä ja iloa tuottavana haluna tehdä Jumalan tahto. Rakastava sydän kuuntelee tarkasti, kun rakkaus puhuu.

Vain sellainen ihminen, jonka sydän on taipumaton ja kapinassa voi pitää kuuliaisuutta laillisuutena ja vaatimusten kristillisyytenä. Sen sijaan, joka on syntynyt Hengestä on saanut sydämeensä rakkauden Kristukseen. Eikä rakkaus salli meidän jäädä toimettomiksi.

Siunauksen kokeminen on siis itse asiassa hyvän jumalasuhteen sivutuote. Siunaus on saavutettavissa vasta kun suostumme ottamaan ristimme päivittäin ja antamaan lihamme alttiiksi kuolemalle. Niin kauan, kun haluamme pitää kiinni oikeudestamme päättää itse, olemme siunauksen virran ulkopuolella. Kun siunaus otetaan pois jää jäljelle pelkkä kirous. Kirous ei ole magiaa, eikä taikuutta, kirous ei ole henkivaltojen tuotetta, se on yksinkertaisesti Jumalan siunauksen puutetta. Kirouksen valta on siis helppo murtaa. Riittää kun rakastuu Kristukseen ja muuttuu sanan kuulijasta sen tekijäksi. On parannuksen teon paikka. Olemme uskotelleet, että voimme elää oman tahtomme mukaan ja saada silti Jumalan siunauksen elämäämme. Sen sijaa olemme eläneet kirouksessa kaikista siunauksen toivotuksista huolimatta. Lukekaa ystävät Raamatusta, mitä Mooses puhuu kansalle edellä mainitun paikan jälkeen. Valitettavan moni seurakunnan keskellä elävä ihminen löytää itsensä ja oman elämänsä siitä osasta tekstiä, jossa puhutaan kirouksesta ja sen seurauksista.

Ei ole ihme, että kansamme vaeltaa hilpeässä humalatilassa kohti kadotusta, vaikka meillä on kirkko joka puolella maata, keskellä kylää. Kirkkokaan ei vaivaudu enää kuuntelemaan Jumalaa, eikä ainakaan tekemään kaikessa, niin kuin Hän sanoo. Sen sijaan nyt ratkaisevinta on se, mitä piispainkokous päättää ja kirkolliskokous säätää, siihen on tyytyminen, Jumalankin. Kaiken päälle paimenet, joiden tulisi seistä laumansa edessä suojelemassa sitä susilta kyyristelevät pöytiensä takana peläten, mikä kirkollisverokertymää kohtaa. He pelkäävät seuraavaa eroaaltoa ja yrittävät löytää viisastenkiveä, jolla saada takaisin kansan katoava suosio. Siunataan hiki otsalla ostoskeskuksia, peltoja ja samasukupuolisia pareja, mutta lopputuloksena on lopulta pelkkä kirous ja ahdistus. Rauha on poissa. Yltäkylläisyys katosi takaovesta Eurooppaan ja tilalle tuli Siperian kylmät talvet.

Kuuliaisuus ei ole laillisuutta, vaan toimivaa rakkautta ja elävää uskoa. Jumala kutsuu kansaansa kääntämään sydämensä hänen puoleensa. Jumala kutsuu meitä jokaista, voidakseen siunata ja rakastaa, omaa lastaan. Siunauksen virrat on padottu odottamaan hetkeä, jolloin me käännymme ja teemme parannuksen. Huutakaamme yhdessä Herran puoleen, sillä vielä on aikaa, tuomio on vasta tulossa.

Siunauksen ja kirouksen periaate on täydessä voimassaan tänäänkin. Valitkaamme siunaus, valitkaamme elämä, Isän sylissä ja enkelit riemuitsee!

15 kommenttia artikkeliin ”Siunauksen saaminen ja säilyttäminen

  1. emmaia 26 huhtikuun, 2011 / 6:22 am

    Hei!

    En tahdo kommentoida koko tekstin nyt, sillä se olisi liian pitkä kommentti. Otsikko on kaunis, taideellinen (hyvä allitteratio) ja mielenkiintoinen. Ajattelen että jokainen tosi uskova on joskus saanut hetken siunausta, tai enemmän. Ongelma sen jälkeen voi olla koettun siunauksen väärintulkausta tai ehkä tavallisempi puutteen väärintulkausta.

    Muistatko kysymykseni ”Uskova tai opetuslapsi Osa 3”? Epäjumalaisuus-risikoista. Sellaiset kysymykset ovet hyvin tärkeitä minusta.

    • Matti Lahtinen 1 toukokuun, 2011 / 6:11 pm

      Siunauksen kokemiseen liittyen taitaa olla niin,että meillä on useimmiten liian epämääräinen käsitys siitä, mitä siunaus on. Me voimme samaistaa siunauksen kokemisen mm hyvään oloon. On totta, että jokainen tosiuskova on saanut varmasti kokea joskus todellista siunausta, eli Jumalan mielisuosiota. Meille ei ole kuitenkaan välttämättä opetettu sitä, miten siunaust voidaan säilyttää siten, että siitä tulee uskovan normaalitila. Uskovan tulisi elää elämää, jota leimaa kaksi asiaa, ensinäkin Pyhän Hengen täyteys ja toiseksi Jumalan siunaus. Siunauksen puute ymmärretään joskus siten, että ajatellaan perkeleen kiusaavan Jumalan lasta, kun kaiken aikaa kyse on oman tottelemattomuuden aikaan saamasta Jumalan siunauksen ja varjeluksen puutteesta.

      Eräs ongelma, ainakin meillä täällä suomessa on se, että olemme tottuneet ajattelemaan siten, että kuuliaisuus on laillisuutta ja pyrimme siksi välttelemään sitä mahdollisimman tehokkaasti. Olen törmännyt ajatteluun, jonka mukaan jo pelkästään kuuliaisuudesta puhuminen on farselalaista ja sellaisen kammoksuttavaa. Riittää, että Jeesus on ollut kuuliainen, niin me pääsemme siivellä taivaaseen. Tosiasia, ainakin Ramatun mukaa on toisin.

      Olen törmännyt sellaiseenkin ajatukseen, että tämänkaltainen kuulaiaisuus kuului vanhaan liittoon, eikä Jumala enää edellytä meiltä, jotka olemma uudessa armo liitossa samaa kuuliaisuutta kuin omaisuuskansaltaan. Väite on naurettava. Ajatus perustuu siihen, että Jumala olisi muuttunut. Asia on päinvastoin. Meiltä voidaa edellyttää kuuliaisuutta jopa enemmän kuin Vanhan Liiton uskovilta, koska olemme saaneet tulla kaikki osallisiksi Joelin profetian täyttymyksestä, eli Pyhän Hengen lahjasta. Pyhä Henki on annettu meille nimenomaan voimaannuttajaksi Jumalan mielen mukaiseen elämään.

  2. emmaia 2 toukokuun, 2011 / 6:55 am

    Mielenkiintoista että jo Paavali joutui opettamaan sellaisen kuvailevasi väärinkäsityksen vastan.

  3. emmaia 6 toukokuun, 2011 / 9:23 am

    Hei! Kirjoitit: ”Siunattu uskova saa paistatella päiväänsä Jumalan hyvyyden ja rakkauden polttopisteessä.”

    Miettin mistä polttoaineesta on kysee…. Ymmärrätkö ajatukseni?

    • Matti Lahtinen 6 toukokuun, 2011 / 9:42 am

      Hei Emma! Polttopiste on kohta, jossa auringonvalo tiivistyy, suurennuslasin linssin läpi kuuljettuaan. Kun suurennuslasi on esim paperista oikealla etäisyydellä aurinkoisena päivänä saattaa paperi syttyä palamaan ilman muita apuvälineitä. Polttopiste on siis se kohta, jossa linssin läpi kulkeneen valon säteet leikkaavat toisensa. Siinä kohdassa valon ja lämmön energia tiivistyy siten, että lämpätila voi kasvaa monikymmenkertaiseksi ja valon kirkkaus sokaisevaksi.

      Tässä kohdassa on siis tarkoitus kuvata tilaa, jossa ihminen saa kokea osaltaan aivan erityistä rakkautta ja huolenpitoa Jumalan taholta. Siinnä Jumalan läsnäolo ja todellisuus on voimakkaampi, kuin vaikkapa muutaman askeleen sivussa. Vanhan testamentin puolella kerrotaan, että Jumala etsii etsimällä, että hän löytäisi maan päältä edes jonkun ihmisen, joka on kokosydämisesti antautunut Hänelle. Ja miksi? Siksi, että Hän auttaisi sellaista ihmistä voimallisesti. Siinä on Jumalan rakkauden polttopiste. Muutkin saavat kokea Hänen rakkauttaan, aivan kuten aurinko paistaa niin väärille kuin vanhurskaillekin. Sen sijaan Jumalan erityisen huomion ja rakkauden osoituksen saa kokea vain sellainen ihminen, joka on kokosydämisesti antautunut palvelemaan Häntä. Aivan kuten on kaksi ilmoitusta yleinen ja erityinen, on myös kahdenlaista rakkautta eli yleinen ja erityinen rakkaus, joita Jumala osoittaa omiaan kohtaan.

      Ihminen, joka palvelee Jumalaa puolisydämisesti saa kyllä kokea Jumalan rakkautta ja huolenpitoa, kuten israel erämaassa 40 vuoden ajan. Tällainen puolisydäminen ihminen ei kuitenkaa onnistu koskaan luomaan läheistä suhdetta Herraan ja jää siksi ilman Jumalan rakkauden erityistä, hyvin henkilökohtaista kokemusta. Jumalan tahto on hänen rakkautensa polttopiste. Siinä, keskellä Jumalan tahtoa on siunauksen ja rakkauden virrat valtoimena. Ei muualla.

  4. emmaia 10 toukokuun, 2011 / 10:45 am

    Kiitos ihanasta ja valoisesta vastauksesta.

    Mitä Raamatun ”siunaukset saavuttavat sinut” merkitse? Miksi muoto on ”sinut” eikä ”sinua”?

    Toivottavasti kysymys ei ole liian vaikkea.

  5. Seppo Finlandialainen 22 kesäkuun, 2011 / 8:49 am

    Oman tien ja ymmärrys ”katso minun kansani siunaan minä myös sinua” ”kärmeenä tiellä” tutkimusten kestoisaa jo 31 – vuotta, uskoisia aihioita siunausten aikaa, vielä. Herra. Jeesus Kristus. Rukoile perheemme ja sukutaustamme asioissa 1.2.3.4.5.6.7.8.9.

  6. Daanila kärmeenä tiellä 1 marraskuun, 2011 / 2:41 pm

    Raamattu on selvin viittein tuonut Raamatun muunnoksia käsittelevän perustan kadonneiden löytyneiden Israelilaisten heimojen maailmankartalla löytyä, missä meidän Isämme on, olisiko Isä Meidän? Arvioissa juuri geneettisiä DNA osoituksia olemme harhassa, mikä johtaisi Israel viedään Israelin maahan näytökseen? Siunauksia. Kirouksia. Maanpällinen Elämämme on täysi, pyytäisimme Viisautta Jumalalta?

    • Matti Lahtinen 16 marraskuun, 2011 / 7:53 pm

      Hei Daanila! Ajattelusi ei oikein avaudu, varsinkaan tässä asiayhteydessä. Olisitko ystävällinen ja selvennät ajatustasi, tai olen pakotettu poistamaan kommentin, lähinnä siksi, ettei se näytä suoraan liittyvän blogitekstin sisältöön ja on jossain määrin vaikeasti avautuva.

      Siunaavin terveisin
      Matti Lahtinen

  7. Simson Perinjuurin Tammikuun 9 tammikuun, 2012 / 4:56 pm

    Tarkastaa/Tarkistaa 09012012: ”SIUNAUKSEN SAAMINEN JA SÄILYTTÄMINEN” sanastoa säilyttää siunaus ja koetella siunaus, todenperäinen Jaakob-Eesau muinaisuus kuvioissa, siunauksen säilyttäminen pohjalta sanomaa iankaikkisuudessa ”katso minun kansani siunaan minä myös sinua kärmeenä tiellä” Jaakob esiintyy Raamattutekstit suomeksi I Mooseksen kirja yhteys Jaakob siunaa poikansa, ”HERRA ITSE OTTAA VIEDÄKSEEN KANSANSA NYT TOISEN KERRAN” on tapahtumaa, kadonneiden heimojen ei Jumalalta salassa palaamaan Israelin maahan, kaikki kansakunnat osallisia siunauksessa Jeesuksessa Kristuksessa perusteena Daanila kärmeenä tiellä, Daanila kärmeenä tiellä myös siunattu, ajattelen kansanomaisesti ilmaisten säilyttää siunauksen ilmaisemalla kuulohavaintoni kesällä 1982 tienoolla, jolla mainitaan daanilaisia oleskelleen ja oleskeleehan israelin heimoja siunauksena maan päällä tänäänkin, kunnes Herra. Jumala palauttaa ”vie yhden ainoankin kaupungista …. ” israelin maahan. Jeesuksessa Kristuksessa tulevat siunatuiksi kaikki kansakunnat …, lupauksen mukaan tuhansia vuosia sitten ilmiasussaan Aabrahamin Iisakin ja Jaakobin Jumalalta, lyhyesti mainitsen sanaa jos sinä kuulet Herran sinun Jumalasi ääntä ja, yksi ainoa kertakaikkinen ylimmäispapillinen viittaus Daanila Kärmeenä tiellä Jeesukselta Kristukselta sisältää, olen siunattu ”katso minun kansani siunaan minä myös sinua kärmeenä tiellä” perustelee kokonaisuudessaan kaavaa Jumalan. Herran Israel, Jaakob, josta luvattu Jeesus Kristus Juutalaisesta, ”Abramin-Aabrahamin siemenestä” vuosisataisten uskollisuuttaan Herra. Jumala osoittaneena, lupauksensa ja uskollisuutensa mukaa siunaukseksi kaikille …. Esim. kohdallani ”älä käytä alkoholia minulla on tehtävä sinulle mitä minä näenkään siellä juopumusta” 1980 Haaparanta-Tornio tienoolla ja syksyllä 2006 ”sinä olet kuullut minua” Turussa Merimieskirkon edustalla, olin matkalla Vaasaan ja päättäneenä olla alkoholia nauttimatta ja tuolloin olen tehnyt siunauksen päätöksen Herran. Jumalan Kunniaksi myönnän tässä tarvitun Herran. Jumalan Enkeleidenkin toimia menestyksekseni, siunauksekseni, hyväkseni

  8. Finlandialainen 12 huhtikuun, 2012 / 1:45 pm

    Siunauksen saaminen ja säilyttäminen tiellä tässä itse asiassa arvioita SIMSON PERINJUURIN TAMMIKUUN sanoo lyhyesti tarkasteltuani tiedemiesten arvioita kielitieteen ja DNA näyttö maisemissa on muuttava varmaan kirjallista kokonaisuutta arvioidaan toisin ja ei primäärin puitteissa, toisarvoisia kyllä. Pidän tässä vaiheessa merkittävänä näiden ilmiöiden olemassaoloa ja mietin mahdollisia vaihtoisiamuotoja kohdata ihmisyys …. Kirjallisuus, Raamatun sisältää ihmisille sen mikä hyvää on ja ilmoitettua, Jumalan vaikuttamaa… esim. valitsemme siunaus – kirous linjaa käydä esim. kansalliskohtaisena ……….

  9. emmaia 14 huhtikuun, 2012 / 10:15 am

    En ymmärrä monista kommenteistä tässä. Haluatko auttaa minua?

    • Matti Lahtinen 14 huhtikuun, 2012 / 12:11 pm

      Hei Emma! Ollakseni rehellinen on myönnettävä, etten itsekään aina ymmärrä kaikkia kommentteja. Olen jättänyt ne kuitenkin näkyviin, ajatellen sitä mahdollisuutta, että joku toinen ymmärtää ja avaa asioit kommentoinnillaan.

  10. "seppo johannes ensio" 10 syyskuun, 2014 / 1:47 pm

    JOO KUULLA MITÄ KORVA EI OLE KUULLUT … ”siunaus” … arvioijana peruuttaa arvioissa aiemmat ja ottaa uutta ”edelläkävijän”

  11. ilmiöijä Primus 9 kesäkuun, 2017 / 3:47 pm

    Kuuntelitko RADIO DEI ohjelmaa alkaen RADIO DEI? Oliko se Torstai vai Keskiviikko iltana RADIO DEI, viikon välein neljän viikon aikana, julkisti oliko se Torstaisin alkaneena nyt 08 06 2017 tai oliko se Keskiviikkona 07 06 2017 alkaneena, yhden jakson ja seuraavat viikon välein missä tässä tiedossa mahdolliset Israelin kadonneet heimot sijaitsee kello 19.30 RADIO DEI: JÄNNÄÄKIN JÄNNEMPI SELKOISUUS TIETOISUUS MAHDOLLISESTA ASIAINTILASTA, MISSÄ ISRAEL SIJAITSEE SIUNAUKSEKSI KIROUKSEKSI?

Jätä kommentti emmaia Peruuta vastaus