Pyhän hengen koulu -opetussarja täydentyi jälleen viime viikonloppuna. Tällä kertaa aiheena oli Lesken ropo, Markuksen mukaan kerrottuna. Kyseinen kertomus leskestä, joka laittaa uhriarkkuun kaiken mitä olisi itse tarvinnut elämiseensä on innostanut saarnaajia puhumaan tunteisiin vetoavasti antamisen autuudesta.
Olen kuullut jopa, että antamisia luokitellaan esimerkiksi kymmenyksiin, anteihin ja uhreihin. Kymmenykset kuuluvat seurakunnalle, annit ovat sitä, mitä uskova antaa vaikkapa kolehtiin ja uhrin taas tulisi olla sellainen, että tietää jälkeenpäin antaneensa. Sen tulee kulemma tuntua jossain.
Pyhä Henki pysäytti minut kerran tekstin äärelle ja avasi aivan uuden näkökulman tekstiin. Tekstissä ei olekaan kyse siitä, miten sen pitäisi inspiroida meitä antamaan niin että tuntuu. Tarkkaanottaen veljemme Paavali opettaa pyhien avustamisesta, ettei sen tarkoituksena ole se, että avustava joutuu itse puutteen alaiseksi.
Kyse on muusta. Kyse on Jumala suhteesta ja siitä, minkälainen se on. Leski asetti koko elämänsä Jumalan huolenpidon varaan muut antoivat Herralle vain sen huomion, jonka katsoivat tarpeelliseksi.
Kuuntele puhe ja tule kartalle. Kommentoi vaikkapa tähän alle ja keskustele. Edes eri mieltä oleminen ei ole vaarallista. Vaarallista on se, että me uskovat passivoidumme elämään vuosi toisensa jälkeen samasta vanhasta purkkimannasta, vaikka Herran Henki haluaisi avata meille ilmestyksen ja tiedon lähteet. Niillä lähteillä löydämme Jumalan kasvot ja Hänen rakkautensa. Ja saamme kokea elävää yhteyttä ylös ja ympärillemme, sillä hänessä me elämme ja hengitämme, Kristuksessa ja hänen ruumiissaan. Siinä on salaisuus, jota tutkia, mutta anna hetki aikaa lesken rovolle ja avaudu mahdollisuudelle tulle Jumalan sanan ja Hengen kohtaamaksi.
Jumalan unelma 
Kiitos siitä että kirjoitit pääasiat tekstinä. Sitä ehdin katsoa uudellen nopeammin,
Kiitos myös siitä että vastuat kyseessa olevan tekstin tavallisia väärinkäytöjä. Esimerkiksi se: ”Vain anna niin että se tuntuu…. ”