Jumalan unelma -kirja

Jumalan unelma kirja julkaistiin marraskuun 2010 lopussa. Kyseessä oli pitkäaikaisen haaveen toteutuminen. Tämä blogi on syntynyt kirjan työstämisen ohessa. Kirjaa on saatavilla mm lähes kaikissa nettikirjakaupoissa. Kirja käsittelee kristinuskon eri kysymyksiä sellaisina kuin ne ovat tulleet eteeni kuluneiden vuosien aikana. Kirjan keskeinen tavoite on pyrkiä hahmoittamaan sitä kehystarinaa, johon erilaiset kristilliset uskomukset liittyvät. Uskon, ettei Raamatun ja kristillisen uskon ymmärtäminen ole syvällisimmillään mahdollista ilman   selkeää ymmärrystä siitä suuresta historiallisesta kertomuksesta joka antaa eri tapahtumille, kirjoituksille ja opetuksille viitekehyksen.

Jumalan unelma, Matti Lahtinen 2010        ISBN:9789524984683

Raamatun kokonaissanoman ymmärtäminen auttaa erilaisten yksityiskohtien sijoittelussa paikalleen. Joissain tapauksissa on jopa niin, että kokonaisuudesta irrallinen teologia voi johtaa siihen, että teologia on kaikesta syvällisyydestään huolimatta epätotta. Näin ollen meillä voi olla esimerkiksi syvällistä teologiaa sekä pyhityksestä että vanhurskauttamisesta niiden lyödessä toisiaan iloisesti poskelle. Kokonaisuuden hallinta määrittää senkin, mikä on mahdollista. Me emme tarvitse teologista hiustenhalkomista, vaan Jumalan sanaa, joka ravitsee sieluamme ja kasvattaa mietä kohti Jeesuksen Kristuksen eli Jumalan pojan kaltaisuutta.

Maistiaisia eli tekstinäytteitä nälkäisille

Tulen siis tarjoamaan tällä sivulla maistiaisia kirjasta, eli perinteisemmin sanottuna tekstinäytteitä. Jos sinulle ei ole viellä kirjaani, niin saat näin mahdollisuuden maistiaisiin joiden perusteella päätät haluatko lisää ja hankit itse kirjan omaksesi, vai tyydytkö niihin murusiin, joita putoaa tälle pöydälle. Kirjaa saa tilattua mm täältä: Suomalainen.com tai Bookplus.fi kirjan hinta vaihtelee, joten kannattaa katsella eri paikoista, mistä sen saa milloinkin halvimmalla. Mikäli olet esimerkiksi Suuren Suomalaisen Kirjakerhon jäsen, niin voit tilata kirjan sieltäkin.

Kirjan saatavuus ja formaatit

Kirja on julkaistu BoD:n kautta ja sitä saa tilattua myös lukuisista ulkomaisista nettikirjakauppoista. Kirjasta ei ole valitettavasti e-kirjaversiota, joten et pääse lukemaan sitä niitä varten saatavilla lukulaitteilla kuten tableteilla. Kirjan muuntaminen e-kirjaksi on toki mahdollista tulevaisuudessa, mikäli sille löytyy tarvetta ja kysyntää.

Tilaa kirja tästä: Bookplus.fi tai suomalainen.com

Näytteet julkaistaan tällä sivulla artikkeleina. Ensimmäisenä tulee sisällysluettelo.

SISÄLLYS:

ALUSSA

OSA I

1. Seurakunta nyt, mitä teimme Jumalan unelmalle

2. Mikä on seurakunta?

3. Seurakunnan perustaminen, Raamatun tutkistelua

4. Uuden viinin vuodattaminen

5. Seurakunnan perusrakenne – kristittyjen yhteys

6. Seurakunnan eli Herran temppelin rakentaminen

7. Seurakunnan kipukohtia

8. Synagogasta seurakuntaan, miksi Jeesus valitsi vain miehiä?

9. Seurakunta ja samarialaiset

10. Vähä hapatus hapattaa koko taikinan

11. Seurakunnan rakentaminen ja Jumalan voima

12. Tavoittava seurakunta

13. Yhteen vetoa ja joitakin huomioita

Osa II

14. Liikkeelle lähtö

15. Uudestisyntyminen

16. Uskon lahja ja hengellinen kasvu

17. Jumalan lapsena maailmassa

18. Mielen uudistus

19. Matkalla luvattuun maahan

20. Jumalan unelma

Ote luvusta 3 (21.6.2012)

SEURAKUNNAN SYNTY

Helluntain todellisuus iski tuhantena tuulispäänä ja tulisina kielinä keskelle Jerusalemin toria, keskelle kansaa, joka oli kokoontunut kaikkialta diasporasta juhlimaan lain antamista. Isien usko oli kantanut tänne asti. Liitto, jonka Jumala oli tehnyt kansansa kanssa, oli kestänyt jo 1500 vuotta. Vain 50 päivää aiemmin oli ollut suuri juhla, happamattoman leivän ja pääsiäisen juhla, jonka aikana eräs messiaskandidaatti oli teloitettu. Nyt hullutus näytti alkaneen uudestaan. Joukko Nasaretin lahkon jäseniä tunkeutui juhlatunnelmassa elävän väenpaljouden keskelle ja julisti Jumalan suuria tekoja ennen kokemattomalla tavalla. Joukko oli juopunut. Siltä se ainakin vaikutti.

”Te tapoitte kunnian Herran!” -huuto pysäyttää temppeliaukion elämän ja vaientaa sorinan. Tuhannet kerääntyvät kuulemaan miestä, joka huutaa markkinahumun keskellä. Tuhannet kuuntelevat, tuhannet kuulevat ja saavat piston sydämeensä. Huutaja oli entinen kieltäjä, Pietari, joka kielsi Jeesuksen piikatytön edessä. Kieltäjästä oli tullut mies, joka nousi kansan keskellä ja huusi suureen ääneen ja pelotta. Piston saaneet kysyivät häneltä, mitä heidän tulisi tehdä pelastuaksensa. Me voimme lukea Pietarin vastauksen Raamatusta.

Ap.t. 2: 38-39

”Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen. Teitä tämä lupaus tarkoittaa, teitä ja teidän lapsianne, ja myös kaikkia niitä, jotka ovat etäällä – keitä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu.”

Sinä päivänä kastettiin kolme tuhatta miestä Nasaretin lahkon jäseniksi, kuten äsken kuolleen Nasaretilaisen Jeesuksen seuraajia nimiteltiin. Ja voi sitä kastamisen riemua. Siinä ei ole vedet seisseet. Koko kastetun joukon lukumäärää ei tiedetä tänäkään päivänä, koska ainoastaan miehet laskettiin. Jumalan seurakunta oli perustettu ja työ alkanut. Jumalan valtakunta oli murtautunut ihmisten keskuuteen pysyvänä yliluonnollisena todellisuutena. Se ilmeni Pyhän Hengen läsnäolona ja toimintana yksittäisten uskovien ja koko seurakunnan päivittäisessä elämässä.

Ote luvusta 5 (2.7.2012)

YHTEYDEN PERUSTUS

Yhteyden teema on Jeesukselle ilmeisen tärkeä. Hän aloittaa puheensa sillä ja päättää siihen. Jeesuksen rukous kertoo meille, miksi yhteys on niin tärkeä. Jeesus sanoo itse, että maailma ei usko Häntä Isän lähettämäksi, elleivät uskovat ole yhtä. Yhteys syntyy siten, että meidän tulee olla yhtä Jeesuksen kanssa, aivan kuten Hän oli yhtä Isän kanssa. Kun me olemme yhtä Jeesuksen kanssa Pyhässä Hengessä, meillä on myös yhteys keskenämme, sillä sama apostoli, joka kertoo meille tuosta Jeesuksen ylimmäispapillisesta rukouksesta kirjoittaa myös kirjeessään seuraavat sanat.

1. Joh 1:7

”Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niin kuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.”

Yhteys on siis jotain, mikä syntyy pakottamatta. Sen ainut ehto on se, että me vaellamme valkeudessa. Jos me vaellamme valkeudessa, silloin meillä on yhteys. Jos meillä ei ole yhteyttä, niin joku on pimeydessä. Yhteys ei perustu inhimilliseen mieltymykseen. Se ei perustu samaan seurakuntaorganisaatioon kuulumiseen eikä se perustu mihinkään inhimilliseen. Yhteyden ainut perustus on Jeesuksen Kristuksen ristintyö. Yhteys syntyy yläkautta. Sen perustana on se, mitä Jeesus Kristus on tehnyt minun edestäni ja minussa ja mitä Hän on tehnyt sinun edestäsi ja sinussa. Perustus on Golgatan täytetyssä työssä. Valkeudessa vaeltaminen on yksinkertaisimmillaan valossa pysyttelemistä, ei piipahtelemista. Meidät on kutsuttu elämään elämämme Pyhän Hengen valossa.

Pyhän Hengen tulisi saada tehdä työnsä meissä esteettömästi. Silloin Hän osoittaa meille todeksi sen, mitä on synti, mitä on vanhurskaus ja mitä on tuomio. Valkeudessa vaeltaminen tasa-arvoistaa meidät kaikki armosta pelastuvina ristin juurelle.

Yhteyden merkitys avautuu aivan uudella tavalla, kun ymmärtää, että apostolin mukaan me saamme kokea Jeesuksen, Hänen Poikansa veren puhdistusta synneistämme ainoastaan, jos vaellamme valkeudessa. Valkeudessa vaeltaminen synnyttää yhteyden ja tuo puhdistuksen synneistä. On mahdotonta vaeltaa valkeudessa ilman yhteyttä toisiin ja saada silti syntinsä anteeksi. Anteeksiantamus on sidottu yhteyteen, siihen, että me annamme anteeksi muille, kuten Jeesuskin opettaa.

Matt 6: 14-15

”Sillä jos te annatte anteeksi ihmisille heidän rikkomuksensa, niin teidän taivaallinen Isänne myös antaa teille anteeksi; mutta jos te ette anna ihmisille anteeksi, niin ei myöskään teidän Isänne anna anteeksi teidän rikkomuksianne.”

Anteeksiantamuksen pitäisi ulottua niin pitkälle, että me annamme veljillemme anteeksi jopa sen, että he kuuluvat toiseen yhdistykseen. Jokainen joka huutaa avuksi Herran nimeä pelastuu, näin todistaa sana. Me olemme muotoilleet sen uudelleen muotoon: jokainen, joka huutaa avuksi MINUN Herrani nimeä, pelastuu. Toisin sanoen, kuka uskoo niin kuin minä, kuuluu samaan ryhmään kuin minä, on kastettu kuin minä… hän pelastuu. Tämä ei ole kuitenkaan Raamatun todistus ja opetus. Tätä opettaa lihasta nouseva lahkohenki ja perkele. Se tahtoo estää maailmaa uskomasta Jeesusta siksi luvatuksi messiaaksi, joka tuli tekemään tyhjäksi kaikki perkeleen teot.

Tilaa kirja tästä: Bookplus.fi tai suomalainen.com

Mainokset

Yksi kommentti artikkeliin ”Jumalan unelma -kirja

  1. EmmaSofia syyskuu 11, 2013 / 10:31 am

    Hei! Miettin vain että olisi sopiva saada yhden ”Jumalan näkökulma”-kirjan seuravaksi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s