Helluntai: Voiman vastaanottaminen

Olisipa voimaa, niin kuin pienellä kylällä tai edes niin kuin pakanain apostolilla Paavalilla. Sellaisen voiman kanssa olisi hyvä kuleksia kaduilla ja ihmetellä, miten Jumala toimii. Sairaat paranisivat ja seurakunnat syntyisivät kuin itsestään.

Jeesus lupasi meille voiman, joka muuttaisi meidät lukittujen ovien takana värjöttäjistä ihmisiksi, jotka tuovat vallankumouksen sukupolvelleen aina maan ääriin asti, jos Jumala vaan niin haluaisi.  Voiman lupaus saa ihmisen pään pyöräälle, ihmetys ja odotus valtaavat mielen. Jeesus lupasi voiman ja käski odottaa sitä lähtemättä minnekään. Lue loppuun

Helluntai: Yksi uusi ihminen

Kuten olette huomanneet, olen kirjoitellut vähemmän tässä blogissa. Kirjoitusten sijaan olen julkaissut puheitani. Joita pääset kuuntelemaan kuuntele puheita sivun linkkilistasta. Nyt on kuitenkin tullut aika palata kirjallisessa muodossa tälle alustalle.  Tarkoitukseni on kirjoittaa sarja eli ainakin kaksi tekstiä, ellei enemmänkin Helluntaista.

Hengen vuodatus, seurakunnan syntyhetki

Helluntai on huikea tarina siitä, miten taivas murtautui pysyvästi ajallisen keskelle ja syntyi aivan uudenlainen ihmiskunta. Syntyi Jumalan seurakunta, Kristuksen ruumis, joka sai alkunsa Pyhän Hengen vuodattamisen kautta. Ensimmäiset kristityt kokivat valtavan muutoksen yhdessä hetkessä. Odotus, jonka kestosta heillä ei ollut etukäteistietoa loppui yhdessä hetkessä viilleskeltyjen kielien, eli tulen liekkien  vallatessa paikan, jossa he olivat. He saivat voiman ja tulivat osallisiksi Jumalallisesta luonnosta. Ihmiskunta muuttui ikiajoiksi. Lue loppuun

Hengen täyteys osa 3

Kielten puhkeaminen

Kun Henki tuli vihdoin ja viimein, tapahtui ihme. Paikalla olleet puhkesivat ylistämään Jumalan suuria tekoja eri kielin. Kielet, joita opetuslapset puhuivat eivät olleet mitä tahansa kieliä, eivätkä enkelten kieliä. Kyseessä oli samat kielet, joita puhuttiin tuolloin Jerusalemiin kokoontuneiden diasporajuutalaisten keskuudessa. Tähän kohtaan sopii tietokilpailukysymys, vaikka pelastus ei olekaan tietokilpailu. Mitä kieltä Pietari puhui? Pietari on se, jonka puhe  kirjattiin Apostolein tekojen kirjaan. Pietari puhui paikallista kieltä, eli arameaa tai hepreaa. Mistä me tiedämme sen? Siitä, että sinä päivänä 3000 miestä uskoi, mikä olisi ollut mahdotonta, mikäli Pietari olisi julistanut Jumalan suuria tekoja serbokroatiaksi Lue loppuun

Hengen täyteys osa 2

Odottavan aika on pitkä

Jeesuksen seuraajat pysyivät koolla koko ajan pääsiäisestä helluntaihin. Tai niin voisi ainakin kuvitella. Tosiasiassa veljet kävivät välissä galileassa ja kalassa. Raamattu ei korosta turhaan aikaa, joka kului ylösnousemuksesta hengen vuodattamiseen. Odottavan aika oli tuolloin, kuten nykyisinkin pitkä. Niistä noin 550 henkilöstä, joille Jeesus ilmestyi ylösnousemuksensa ja taivaaseen ottamisensa välissä, oli paikalla vain 120 kun henki vihdoin tuli. Lupauksen sana toteutui tulenliekkeinä ja he puhkesivat ylistämään Jumalan suuria tekoja kaikilla mahdollisilla kielillä, joita puhuttiin sillä hetkellä Jerusalemin kaduilla.

Odotus seuloo. Aika, joka menee lupauksesta täyttymykseen seuloo odottajia ja odottajaa. Lue loppuun