Lopunajat: Missä raato on sinne korppikotkat kokoontuvat

Olemme lopunajoissa ja aikojenlopussa loppuunpalamisen partaalla oleva loppuunkaluttu seurakunta. Vai olemmeko? Jeesus puhuu Matteuksen evankeliumin 24. luvussa lopunajoista. Koko luku on täynnä mielenkiintoisia näkymiä lopunaikojen loppulaukkaan. Tarkoitukseni on käsitellä joitain niistä, täysin mielivaltaisessa järjestyksessä, sen mukaan, mikä kulloinkin puhuttelee. On aika aloittaa uusi, lopunaikoja koskeva sarja.

Missä raato on, sinne kokoontuvat korppikotkat sanoi Jeesus, selittelemättä sen enempää. Muistan  kun joskus ihmettelin, mistä on kyse. Sanonta sinänsä on ymmärrettävä, mutta asiayhteydessään hämmentävä. En tiedä, onko asia koskaan vaivannut sinua, ehkäpä asia on selvä kaikille muille, paitsi minulle.

Pyhä Henki rakastaa uskovan opettamista. Hän pitää meille kotiraamattukoulua avaten sanaa sen mukaan, miten pystymme kulloinkin ottamaan vastaan. Sain olla oppitunnilla, jonka aikana Henki avasi sanaa Matteuksen evankeliumin 24. luvusta.

Raato on ruumis vailla henkeä

Tiedät varmasti miten äsken kuollut näyttää hyvinkin eloisalta, vain unessa lepäävältä vielä jonkin aikaa kuoleman jälkeen. Raato on ruumis vailla henkeä. Raamatun mukaan seurakunta on Jeesuksen Kristuksen ruumis. Raato, josta Jeesus puhuu on se hengellisen kuoleman kokennut institutionaalinen seurakuntaruumis. Se näyttää yhä hyvin  elävältä, vaikka henki poistui jo. Henki poistui viimeistään siinä vaiheessa, kun Raamatun auktoriteetti uskon ja elämän ylimpänä ohjeena vesitettiin. Tilalle tuli kaikenlaiset humaanit ja hyvin inhimilliset järjenpäätelmät. Järjenpäätelmien himmeässä valossa oli kaiken aikaa selvempää, että kulttuurisodonnaiset ainekset ja Paavalin omat utopiat kätkivät taakseen todellisen sanoman miehestä, joka ei ehkä koskaan ollut edes olemassa. Jonkinlainen huippu saavutettiin, kun arkkipiispa julisti, että ihminen voi olla aivan hyvä kristitty, vaikka ei kykenisikään yhtymään uskontunnuksen ongelmallisiin kohtiin, kuten uskoon neitseestä syntymään tai kuolleista ylösnousemiseen. Spongilainen ajatus sijaisuhrin barbaarisuudesta ja epäuskottavuudesta sai näin korkeimman tason hyväksynnän.

Jeesus puhuu siis siitä seurakunta ruumiista, jonka jäseniä Paavali kuvaa kirjeissään ihmisiksi, joilla on Jumalisuuden ulkokuori, mutta, jotka omassa elämässään kieltäytyvät sen voimasta. Kyseessä on seurakunta, jonka ulkokuori on kunnossa, kuten Laodikean seurakunnalla aikoinaan. Seurakunta luuli olevansa niin rikas, ettei se tarvinut enää mitään, vaikka se oli ajanut itsensä Seurakunna Herran, Jeesuksen, ulos seurakunnasta. Siellä Jeesus oli, ulkona, ehkä sateessa, koputellen ovea  ja toivoen, että edes joku avaisi oven ja päästäisi hänet takaisin seurakuntaan.

Seurakunta ilman henkeä on raato, aivan kuten luonnollisessa elämässäkin. Sellainen seurakunta on vailla Hengen johtoa ja kaikkea sitä Pyhän Hengen siunausta, jonka todellisuuden varaan seurakunta alunperin rakennettiin. Raatoseurakunnassa eletään ilman Henkeä, oman järjen päätelmien ja teologisen filosofoinnin varassa. Raatoseurakunta on seurakunta ilman totuuden tuntemista, sillä Pyhä Henki on totuuden henki ja Jeesus, jonka Henki kirkastaa on itsessään tie, totuus ja elämä.

Pyhän Hengen läsnäolon puuttuessa muuttuu seurakunnan tuoksu Kristuksen tuntemisen tuoksusta kalman hajuksi. Ja tuo kalman haju kutsuu paikalle  raadonsyöjät, eli korppikotkat.

Korppikotkat ovat ulkopuolelta tulevia oppeja, jotka tuhoavat kristillisyyden riippeetkin

Hengettömän seurakunnan keskellä saavat susimaiset miehet tehdä rauhassa työtä. Kaikenlaiset harhaopit raatelevat raatoa. Paavali varoitti aikanaan Efeson vanhimpia miehistä, jotka nousevat seurakunna sisältä, he ovat susimaisia, eivätkä säästä laumaa. Ruumis muuttui raadoksi raatelevien susien toimesta. Kun Henki katosi ja alkoi kalma, niin kaikenlaiset korppikotkat ilmestyivät tutkailemaan mahdollisuutta löytää edes jokin pala itselle raadeltavaksi.

Tällaisia korppikotkia, jotka ilmestyivät seurakunnan taivaalle ja tekivät lopuksi pesän sakastiin on mm idän uskontojen käytäntöjen soluttaminen seurakunnan toiminnaksi, esimerkiksi kristillinen jooga on yksi korppikotka. Idän hindugurut eivät ymmärrä sitä, miten me länsimaiset ihmiset voimme edes kuvitella joogaa hindu-uskosta erillisenä jumppamuotona. Heidän mukaansa jooga on aina, alkeellisimmillaankin hidulaista jumalanpalvelusta. Hämmästyin kerran suuresti löytäessäni erään kristillisen yhteisön verkkosivuilta (jätän ajanpuutteen vuoksi mainitsematta tarkemmin) ilmoituksen, jossa mainostettiin kyseisen yhteisön aktiiveille eräänlaista retriittiä, joogaretriitiä, jossa ohjelmasta vastasivat yhteisön pappi ja joku minulle tuntematon joogaohjaaja.

Toinen korppikotka, joka on jo löytänyt oman paikkansa kansankirkossamme on christlam. Kyseessä on yritys sovittaa islamin ja kristinuskon erilaiset jumalankuvat yhdeksi synteesiksi. Nyt jo löytyy kirkkoherratason ajattelijoita, jotka opettavat, että islamin ja kristinuskon jumala on sama, palvontamuotojen vain varioidessa.

Kyseessä on yksiselitteisesti valhe. Islam julistaa, ettei jumalalla (Allah) ole poikaa, kun taas Raamattu opettaa yksiselitteisesti, että sillä, jolla ei ole poikaa, ei ole isääkään. Isän tykö ei voi tulla mitään muuta kautta, kuin pojan kautta opetti Jeesus. Jos poika kielletään, kuten islam tekee, niin on tie Isän tykö tukossa aivan riippumatta siitä, miten monta kertaa päivässä rukoilee ja mihin suuntaan. Christalmin vaikutus on hapattanut kansankirkon ajattelua jo niin pitkälle, että osa piispoista on valmiita tarjoamaan seurakuntien tiloja muslimeille rukoushuoneiksi samaan aikaan, kun seurakuntia on kielletty suoraan tukemasta kristillisiä yhteisöjä, jotka eivät ole riittävän liberaaleja kelvatakseen samoille piispoille. Piispat siis antavat ennemmin tilat vieraan jumalan palvontaan, sellaisen jumalan, joka vaatii kannattajiaan kohtelemaan kristittyjä koiraakin huonommin, kuin kristityille, jotka ovat erilaisessa ymmärryksessä mm siinä, mitä tulee naisten pappeuteen tai samasukupuolisiin parisuhteisiin.

Korppikotkat ovat jo aterialla ja hyvin maistuu. Institutionaalinen kirkko mentti voimansa välittää pelastuksen sanaa ja avautui kaikenlaisille riivaajahengille, jotka turhentavat Raamatussa olevaa Jumalan sanaa kaikilla mahdollisilla tavoilla, joita pimeys on onnistunut koskaan keksimään. Mutta hauskaa on ja se riittää?

Olen käsitellyt samaa aihetta, eri näkökulmasta puheessani Agape-kodissa 27.2.2016 Pääset kuuntelemaan sen tästä  tai Kuuntele puheita -sivun kautta.

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s