Ylpeyden ansa

Ylpeys käy lankeemuksen edellä toteaa vanha suomalainen kansa. Sanonnassa lienee totuutta ainakin siemenen verran. Tosin ylpeys on ainetta, joka saattaa saada myös sellaisia muotoja, ettei sitä kunnolla tunnista. Eräs ylpeyden muoto, jota esiintyy ainakin kristillisissä piireissä ja aika yleisenä, on meille suomalaisille  kovin rakas itsensä vähättely.  Joku, joka vastustaa menestysteologiaa  ylpeytenä saattaa ajautua yhtä vahvaan ylpeyteen oman huonoutensa ja syntisyytensä todistelussa. Olen tavannut ihmisiä, jotka olivat edenneet itsensä väheksynnässä niin pitkälle, ettei edes Jumala voinut heille enää mitään. Heidän syntinsä olivat aina suuremmat ja  puutteensa pahemmat kuin muiden. Jopa Paavalin asema suurimpana syntisenä on tullut haastetuksi.

En tiedä, mistä johtuu, että meillä on niin paljon syntikeskeistä uskoa ja julistusta, joka ajaa uskovat syntikeskeiseen uskonelämään. Vaellus keskittyy lähinnä synnin välttelyyn ja oman vajavaisuuden tuntemiseen, Kristuksen tuntemisen sijasta. Todellisuudessa omaan huonommuuteen ja arvottomuuteen keskittyvä asenne on ylpeyttä, vaikka se ei siltä tuntuisikaan. Itseään mitätöivä uskova kieltäytyy omaksumasta ja ottamasta vastaan Jumalan hänelle tarjoamaa identiteettiä Jumalan rakkaana lapsena. Edes Jumalan armo ei voi aina murtaa asennetta, joka on lukkiutunut mittaamaan omaa huonouttaan. Tällainen itsensä mitätöinti saattaa vaikuttaa nöyryydeltä, muttei kuitenkaan ole sitä.

Me emme saa tuntea ketään lihan jälkeen. Emme Jeesusta, emme toisia uskovia, emmekä edes itseämme. Emme saa keskittyä siihen, mitä peilissä näkyy. Meidät on kutsuttu keskittymään Kristukseen Jeesukseen ja kiinnittämään katseemme häneen. Jos kokemuksemme tai tunteemme on ristiriidassa sanan kanssa, on sana oikeassa. Meidän tunteemme ja kokemuksemme voivat valehdella, mutta Jumalan sana ei.  Jos Jumala sanoo sanassaan jotain, niin se on niin ja aamen, koska Jumala ei voi valehdella. Jumala julistaa meidät sanassaan pyhiksi, puhtaiksi ja rakkaiksi lapsiksi Jeesuksen Kristuksen tähden. Me olemme sitä, riippumatta miltä tuntuu. Meidän tulee ottaa tarjottu rakkaus vastaan, muu on ylpeyttä. Todellinen nöyryys on sitä, että ottaa Jumalan lahjan vastaan sellaisena kuin se tulee ja pitää sen totena riippumatta arjen kokemuksista ja omista tunteista.

Uskova, joka haluaa pitää kiinni omasta kelvottomuudestaan ja viettää syntikeskeistä elämää jää vaille jokapäiväisen armon kokemista. Samalla tavalla ihminen, joka asettaa itsensä sanan yläpuolelle mestaroimaan ja tuomitsemaan sitä, saa elää kuivassa maassa. Vain ylpeä ihminen voi kuvitella ymmärtävänsä asiat Jumalaa paremmin ja olevansa siksi pätevä päättämään, mikä osa kirjoitetusta sanasta on totta. Tällaista ylpeyttä on kansankirkkomme täynnä.

Ylpeä ei saa kokea elämässään Jumalan voimaa, koska hän vastustaa asenteellaan kaikkivaltiasta, kuten lusifer aikanaan. Sanan mukaan Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrät saavat armon. Jumala on minua vastaan kaikissa niissä asioissa, joissa vaalin ylpeyttäni. Tästä ei ole poikkeusta. Ylpeys on pohjimmiltaan sitä, että me olemme Jumalan kanssa eri mieltä suostumatta muutokseen.  Ylpeys on kapinaa. Ja koska Jumala on ylpeitä vastaan jäävät ylpeät ilman armon kokemista. En tarkoita sitä, ettemme  voisi pelastua vaikka  meillä olisi joissakin asioissa ylpeyttä, vaan sitä ettemme saa kokea niillä elämänalueilla Jumalan armoa ja voimaa.

Pelastuksen esteeksi ylpeys tulee  vain silloin, kun kieltäydymme kokonaan ottamasta tarjottua pelastusta vastaan. Muussa tapauksessa Jumalan Henki käy kimppuumme työstämään meitä, kunnes erilaiset kokemukset ja vastoinkäymiset saavat murtaa ylpeytemme.  Ylpeytemme voi nimittäin olla uskon alkuvaiheessa tahatonta perustuen ymmärtämättömyyteen. Ylpytemme sulkee meidät kuitenkin Jumalan armon ulkopuolelle. Kyse on siitä armosta, joka on annettu meille jokapäiväiseksi voimanlähteeksi arkielämään. Kyse on armosta, jonka tehtävänä on kasvattaa meidät hylkäämään synti. Armo on Jumalan rakkautta, joka antaa voiman vaeltaa lähellä Herraa nauttien hänen läsnäolostaan.

Pankaamme siis pois kaikki napina ja kapina. Ottakaamme vastaan Jumalan sanan todistus, me olemme uusia luomuksia Kristuksessa. Ottakaamme vastaan uusi identiteetti Kristuksessa ja antakaamme Jumalan rakkauden hoitaa meitä, kunnes meidät korotetaan kirkkauteen, aidosti nöyrinä.

3 kommenttia artikkeliin ”Ylpeyden ansa

  1. emmaia 17 tammikuun, 2011 / 10:22 am

    Hei!

    Taas hyvin kirjoittetu teemasta, joka oikein kiinnostaa. Mutta mitä ”ansa” tarkoittaa?

    Itselleni on ollut suhteellisen helpoa ymmärtää että Jeesus on antanut anteeksi kaikki henkilökohtaisia syntia kun vain usko, yhteiskunniallisia väärintekoja on ollut vaikempia, tilanne on nähnyt melkein toivottomalta.

    Ihmettelen nyt miten suuri Jumalan opettevan armo on. Nyt voin toimia vapasti jos vain muistan armoa.

    • Matti Lahtinen 17 tammikuun, 2011 / 1:24 pm

      Ollakseni rehellinen täytyy myöntää, ettei tuo otsikointi ole ehkä kaikkein onnistunein. Ansa viittaa kuitenkin tässä tapauksessa siihen, miten joku voi jäädä ylpeyden vangiksi jopa omaa ymmärtämättömyyttään, eli ilman tahallisuutta. Näin voi käydä, ellei ymmärrä oikein sitä, mitä ylpeys on sekä nöyristelyn ja aidon nöyryyden eroa. Usein ihminen, joka on sairastunut naamioituun ylpeyteen, elää täysin tiedostamatta, että asenne, jota pitää nöyryytenä on todellisuudessa ylpeyttä.

      Meidän ei ole välttämättä helppo huomata, että itsensä vähättely vastoin Jumalan sanaa on Jumalan vastustamista, kapinaa. Kapina taas on aina seurausta ylpeydestä, se on taipumattoman sydämen tuote. Näin siis riippumatta, siitä miltä ihmisestä itsestään tuntuu tai mitä hän asiasta ajattelee.

  2. emmaia 17 tammikuun, 2011 / 7:38 pm

    Muuten ”Ylpeys käy lankeemuksen edellä” = Sananlaskujen kirja 16.18. 🙂
    Käytin e-sword-ohjelman löyttämään tätä, koska en jaksanut etsiä koko Sananlaskujen kirja itse.

Jätä kommentti